Useampi vuosi taaksepäin ilmoittauduin verkkokurssille, jonka ydin oli luonnollisessa ravinnossa. Kurssin ensimmäinen osio käsitteli aihepiiriä "Finding your why?".
Olin aluksi jokseenkin ärsyyntynyt, että miten tämä nyt liittyy asiaan, sillä malttamattomana halusin jo päästä itse aihepiirin äärelle, eli oppimaan luonnollisesta ravinnosta ja ihmiskehosta.
Kurssilla ei voinut edetä, ennen kuin olit tehnyt muutaman minuutin pituisen videon itsestäsi ja postannut sen yhteiselle oppimisalustalle. Videossa piti kertoa, miksi olet kurssilla, miksi olet kiinnostunut luonnollisesta ravinnosta ja mitä aiot tiedolla tehdä tulevaisuudessa.
Sain lopulta videoni tehtyä ja ladattua alustalle. Tästä alkoi suuri muutos kohti omia arvoja ja elämäntehtävää. Näin yksinkertainen, lyhyt, pieni, kolmen sanan pituinen kysymys ei tosiaankaan ollut mikään turha, helppo pikku kysymys!!!
Nyt vuosia myöhemmin voin sanoa, että kyseinen kysymys on yksi elämäni tärkeimmistä ohjenuoristani. Työpisteeni tärkein Post-it-lappu on se, missä lukee "WHY?" ja se on ollut siinä vuosia.
Se muistuttaa minua aina siitä, miksi teen mitä teen. Tämä ei liity vain työhön, vaan koko elämään. Miksi me syömme kuin syömme, miksi me elämme miten elämme, miksi haluan tehdä tätä työtä mitä teen ja niin edelleen.
Tämä "pikku" kysymys avaa sinulle sinun sisäisen maailman, omat arvot ja elämäntehtavan. Se toimii erittäin hyvänä ohjenuorana joka ikiseen isoon päätökseen, mitä elämässäsi teet!
- Miksi haluan tehdä tätä?
- Miksi tämä on tärkeää?
- Miksi valitsen tämän polun?
- Miksi tämä työ sopii minulle?
- Miksi haluan syödä näin?
- Miksi opetan lapsilleni nämä elämäntaidot?
- Miksi tämä elämänkatsomus on tärkeää?
- Miksi haluan liikkua luonnollisesti?
- Miksi suojelen luontoa?
- Miksi opiskelen jatkuvasti lisää maailmankaikkeudesta?
Lista on loputon, sillä sitä voi soveltaa ihan mihin asiaan tahansa. Toivonkin myös sinun pysähtyvät tämän kysymyksen äärelle aina ison päätöksen ja haasteen edessä!
Tämän kysymyksen kautta pääset omien arvojen ja elämäntehtävän äärelle, joka tuo uudella tavalla iloa elämääsi!
Happy "Soul Searching"!
XOXO, Maija#KuuraLove